Sopare IBK: "Tavoitteena lähteä kirkastamaan viime vuoden hopeat"

01.05.2016

Untitled_design_2.png

Tosissaan – mutta pilke silmäkumassa

Sopare IBK osallistuu A-poikien sarjaan ja lähtee kirkastamaan edellisten vuosien hopeamitaleja kullaksi. Joukkue on rakennettu kaveriporukkapohjalta viisi vuotta sitten ja seurajoukkueen ulkopuolella pelaaminen tuo virkistävää vaihtelua pitkään kauteen.

- Peliä voi lähestyä enemmän hauskanpito mielessä ja jokainen saa pelata isoja minuutteja. Joukkueemme on aina lähtenyt näihin suurturnauksiin mustana hevosen, mikä natsaa kyllä meille. Tavoitteena lähteä kirkastamaan viime vuoden hopeat.

Helsinki Junior Challenge järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2009. Kahdeksan vuoden aikana se on kasvanut Suomen suurimmaksi juniorisalibandyturnaukseksi. Joukkueita on ilmoittautunut yli kuudestakymmenestä kaupungista yhteensä 258 joukkuetta.

- Jätkät on kyllä odottavin mielin. Hyvin organisoitu turnaus, jonne on taas kiva päästä pelaamaan vanhojen pelikavereiden kanssa. Yleensä kelit suosinut ja pelipaikatkin kaikkia pelaajia lähellä. Loistava tapa päättää kausi. Pistetään pystyyn hyvät kekkerit, niin kelpaa kotikatsomoidenkin katsella FanSeatin kautta.

Helsinki Junior Challenge toivottaa Sopare IBK tervetulleeksi turnaukseen ja toivotaan, että kelit suosivat jälleen meitä kaikkia.

Joukkueesi kuulumiset Junior Challenge -sivustolle?

Kokoamme lyhyitä kuulumia turnaukseen osallistuvista joukkueista ennen turnauksen alkua.

Ota haaste vastaan ja osallistu mukaan tästä >>

19.12.2023Yhdistä turnaus ja superhauska päivä Linnanmäellä!
23.05.2023Tässä ovat HJC 2023 mestarit!
24.01.2023HJC 2023 ikäluokkiin korjauksia
14.09.2022Vuoden 2023 turnauksen ilmoittautuminen on avattu!
07.06.2022Mitä pidit HJC:sta? Auta meitä kehittämään turnausta ja anna palautetta
25.05.2022Onnea Fair Play -voittajille! Katso tästä kaikki palkitut
23.05.2022Onnea mestareille! Tässä ovat toisen viikonlopun HJC:n voittajat
16.05.2022Fair play -palkintojen saajat arvottu - katso tästä palkitut ja palkinnot
16.05.2022Kiitos upeasta turnauksesta! Tässä ovat HJC:n avausviikonlopun mestarit
13.05.2022Exel palkitsee Helsinki Junior Challengen Fair Play -pelaajat - katso tästä ohjeet ja palkinnot

Siirry arkistoon »