IBKU saapuu pohjoisesta haastamaan B-poikia

26.02.2015

Olemme lupsakka kaveriporukka pohjoisesta. Olemme pelanneet pienestä pitäen yhdessä ja olemme sitä kautta hitsautuneet hyvin joukkueeksi. Aiemmin emme tosin ole käyneet Etelä-Suomessa näyttämässä taitojamme.

Pohjoisen sarjat alkavat pikkuhiljaa olemaan lopussa ja pääsemme aloittamaan tiukan valmistautumisen kauden päätähtäimeen. Noin kuukausi ennen HJC:a käymme pienemmällä reissulla Oulu Cupissa hiomassa kuvioita.

Koulun salin pieni kaukalo ei ole paras mahdollinen valmistautumisolosuhde etelän lentokentille, mutta se on vuosien saatossa hionut kätemme silkin pehmeiksi – pehmeämmäksi kuin kilpapilkkijöillä. Tämän lisäksi vahvuuksiimme kuuluu luonteenomainen periksiantamattomuus ja jo mainitsemani yhteishenki. Haasteenamme tulee olemaan pelikunnon säilyttäminen läpi turnauksen pitkän ja rankan matkan jälkeen.

Päätimme tällä kaudella uskaltautuvamme etelän suureen turnaukseen ja HJC valikoitui hyvän ajankohdan vuoksi täksi turnaukseksi.

Odotamme tiukkaa turnausta, jonka tulemme kuitenkin voittamaan. Huhujen mukaan Limingan niittomiehet Oulun seudulta olisi tulossa myös turnaukseen. Vaikka aivan naapurikylän pojista ei voikaan puhua, olisi pohjoisen joukkueiden välinen ottelu hieno kokea - tunnetta riittäisi taatusti. Hienoa olisi päästä myös hyödyntämään ruotsin kielen taitoa Ruotsalaisia joukkueita vastaan.


Ystävällisin terveisin,

Tuomas Kärkimaa
IBKU

Kiitos Tuomakselle kirjoituksesta!

19.12.2023Yhdistä turnaus ja superhauska päivä Linnanmäellä!
23.05.2023Tässä ovat HJC 2023 mestarit!
24.01.2023HJC 2023 ikäluokkiin korjauksia
14.09.2022Vuoden 2023 turnauksen ilmoittautuminen on avattu!
07.06.2022Mitä pidit HJC:sta? Auta meitä kehittämään turnausta ja anna palautetta
25.05.2022Onnea Fair Play -voittajille! Katso tästä kaikki palkitut
23.05.2022Onnea mestareille! Tässä ovat toisen viikonlopun HJC:n voittajat
16.05.2022Fair play -palkintojen saajat arvottu - katso tästä palkitut ja palkinnot
16.05.2022Kiitos upeasta turnauksesta! Tässä ovat HJC:n avausviikonlopun mestarit
13.05.2022Exel palkitsee Helsinki Junior Challengen Fair Play -pelaajat - katso tästä ohjeet ja palkinnot

Siirry arkistoon »