Westend Indiansin E-tytöt osallistuvat E-tyttöjen haastajasarjaan

18.04.2013

Westend Indiansin E-tytöt päättävät kauden Junior Challengeen. Valmentaja Johanna Immonen kertoo joukkueesta lisää.

Joukkueemme koostuu kolmestatoista energisestä ja innokkaasta tytöstä.
Suurin osa tytöistä on aloittanut tällä kaudella, mutta joukossa on myös muutama viime vuonna F-tyttö joukkueessa aloitellut.

indianset.jpgWestend Indians E-tytöt

Kausi aloitettiin haastajasarjassa, josta kevääksi noustiin kilpasarjaan, joka oli ehdottomasti yksi kauden huippuhetkistä. Toinen huippuhetki oli jo alkusyksyllä, kun tytöt kotiturnauksessa Tribal Cupissa saivat ensimmäiset mitalinsa pronssisijalta.

Joukkueen vahvuudet ovat ehdottomasti olleet kauden aikana hyvä joukkuehenki ja peli-ilo sekä tsemppaaminen loppuun asti kilpasarjan haastavuudesta sekä pelikokemattomuudesta huolimatta.

Kausi on hyvä päättää loppukevään Helsinki Junior Challenge turnauksen, jonka jälkeen onkin hyvä jatkaa treenaamista ensi kautta varten. Odotamme erityisesti uusien joukkueiden kohtaamista, joita vastaan ei ole vielä päästy pelaamaan.

Kiitokset Johanna Immoselle kirjoituksesta!

18.04.2013Westend Indiansin E-tytöt osallistuvat E-tyttöjen haastajasarjaan
18.04.2013GrIFK-04 F2 haastajasarjaan mukaan
17.04.2013Strömsbro IF heittävät haasteen B -pojissa
17.04.2013StU -00 poikien kilpasarjaan mukaan
16.04.2013Mukana jo lähes 20 ulkomaista joukkuetta
16.04.2013SCTOP D-tytöt haastajasarjaan mukaan
15.04.2013Ruotsin suurin tyttöjoukkue osallistuu Junior Challengeen
15.04.2013SB-97 osallistuu poikien E02 -sarjaan
09.04.2013Lopen Floorball Team ilmoittautunut B95 -tyttöjen sarjaan
08.04.2013AC Haki mukana C98-poikien sarjassa
04.04.2013SB Vantaa Enterprise P98 ilmoittautuu haastajasarjaan
03.04.2013Poikien D99-haastajasarjaan mukaan Nokian KRP:n 99-joukkue
02.04.2013Hatsina E-01 Pojat mukaan kilpasarjaan
28.03.2013MTV3 Junioriliiga ohjelmassa HFC- turnauksen tunnelmia
28.03.2013Tikkurilan Tiikerit Haukat F04-poikien kilpasarjaan
27.03.2013IK Frej P99 Ruotsista mukaan poikien D99 kilpasarjaan
27.03.2013Tikkurilan Tiikerit Lämärit Black & White mukaan poikien E02-sarjoihin
27.03.2013Steelers Stones lähtee taistelemaan voitosta Poikien C97-sarjassa
26.03.2013Cobra Venäjältä mukaan Poikien E01- ja E02-kilpasarjoihin
20.03.2013Tapanilan Erä Lions mukaan F04-poikien haastajasarjaan kahdella joukkueella
19.03.2013OFBC -00 Oulusta tulee pelaamaan 00-poikien haastajasarjaa
15.03.2013Laukaa Kings päättää kautensa Junior Challenge:en
11.03.2013Salems IF ilmoittautui myös poikien C98-sarjaan
04.03.2013Loimaan Leiskun F03-Pojat ensi kertaa isompaan turnaukseen
28.02.2013Haaste heitetty Pohjanmaalta, Seinäjoen Peliveljien joukkueet mukana B- ja 97-poikien sarjoissa
28.02.2013Ruotsalainen Salems IF P-97 haastaa suomalaiset joukkueet C-poikien sarjassa
14.02.2013Sköndals IK ensimmäinen ruotsalaisjoukkue tyttöjen sarjoihin
12.02.2013SB-Pro:n F-tytöt mukana turnauksessa
08.02.2013Ingarö IF saapuu E-poikien sarjaan kahdella joukkueella
27.11.2012Turnauksen sarjat
12.11.2012Uudet sivut avattu