Loimaan Leiskun F03-Pojat ensi kertaa isompaan turnaukseen

04.03.2013

Loimaan Leiskun F03-Pojilla on paljon kokemuksia pienemmistä turnauksista. Nyt haastetaan pääkaupungin joukkueet ja haetaan kansainvälistä kokemusta.

logo_2012-13_pieni2.pngLoimaan Leisku saapuu Helsinki Junior Challenge turnaukseen -03 syntyneiden poikien joukkueella. Joukkue on nyt yhdessä kolmatta kauttaan ja on tähän kauteen asti hankkinut pelikokemusta lähialueen joukkueiden kanssa itse järjestämillään miniturnauksilla. Tällä kaudella miniturnaukset ovat sujuneet sen verran positiivisissa merkeissä, että joukkue halusi etsiä turnauksen kotialueen ulkopuolelta mitatakseen mahdollista välimatkaa salibandyn suur-joukkueiden kanssa. Ennen Helsingin turnausta joukkueen on tarkoitus vielä pelata parissa omassa turnauksessa ja hioa yhteispeliä entistäkin paremmaksi.
 
loimaan_leisku_joukkuekuva_jpg.png

Loimaan Leisku F03-Pojat

Joukkueen alkuperäisenä tarkoituksena oli lähteä kauden päättävään turnaukseen Suomen rajojen ulkopuolelle, mutta kaikille sopivaa aikaa ei löytynyt. Näin ollen katseemme kääntyivät Suomeen ja täältä sopivan turnauksen löytymiseen. Helsinki Junior Challenge tuntui sopivan suurelta turnaukselta ja pelaajien toiveissa on kohdata ulkomaalainen joukkue sekä vähintään yksi Salibandy liigaa pelaavan seuran poikajoukkue. Joukkueen odotusarvoissa ei myöskään voi väheksyä yhteistä hotelliyötä, joka tulee olemaan tälle joukkueelle ensimmäinen yhteinen kokemus laatuaan.

Joukkue tulee näillä näkymin saapumaan Helsinkiin 16 pelaajan voimin tuoden kentälle ja kentän ulkopuolelle runsaasti liikettä ja energiaa.

Kiitokset kirjoituksesta Joni Lehtoselle.

Katso myös:

Sköndals IK ensimmäinen ruotsalaisjoukkue tyttöjen sarjoihin

18.04.2013Westend Indiansin E-tytöt osallistuvat E-tyttöjen haastajasarjaan
18.04.2013GrIFK-04 F2 haastajasarjaan mukaan
17.04.2013Strömsbro IF heittävät haasteen B -pojissa
17.04.2013StU -00 poikien kilpasarjaan mukaan
16.04.2013Mukana jo lähes 20 ulkomaista joukkuetta
16.04.2013SCTOP D-tytöt haastajasarjaan mukaan
15.04.2013Ruotsin suurin tyttöjoukkue osallistuu Junior Challengeen
15.04.2013SB-97 osallistuu poikien E02 -sarjaan
09.04.2013Lopen Floorball Team ilmoittautunut B95 -tyttöjen sarjaan
08.04.2013AC Haki mukana C98-poikien sarjassa
04.04.2013SB Vantaa Enterprise P98 ilmoittautuu haastajasarjaan
03.04.2013Poikien D99-haastajasarjaan mukaan Nokian KRP:n 99-joukkue
02.04.2013Hatsina E-01 Pojat mukaan kilpasarjaan
28.03.2013MTV3 Junioriliiga ohjelmassa HFC- turnauksen tunnelmia
28.03.2013Tikkurilan Tiikerit Haukat F04-poikien kilpasarjaan
27.03.2013IK Frej P99 Ruotsista mukaan poikien D99 kilpasarjaan
27.03.2013Tikkurilan Tiikerit Lämärit Black & White mukaan poikien E02-sarjoihin
27.03.2013Steelers Stones lähtee taistelemaan voitosta Poikien C97-sarjassa
26.03.2013Cobra Venäjältä mukaan Poikien E01- ja E02-kilpasarjoihin
20.03.2013Tapanilan Erä Lions mukaan F04-poikien haastajasarjaan kahdella joukkueella
19.03.2013OFBC -00 Oulusta tulee pelaamaan 00-poikien haastajasarjaa
15.03.2013Laukaa Kings päättää kautensa Junior Challenge:en
11.03.2013Salems IF ilmoittautui myös poikien C98-sarjaan
04.03.2013Loimaan Leiskun F03-Pojat ensi kertaa isompaan turnaukseen
28.02.2013Haaste heitetty Pohjanmaalta, Seinäjoen Peliveljien joukkueet mukana B- ja 97-poikien sarjoissa
28.02.2013Ruotsalainen Salems IF P-97 haastaa suomalaiset joukkueet C-poikien sarjassa
14.02.2013Sköndals IK ensimmäinen ruotsalaisjoukkue tyttöjen sarjoihin
12.02.2013SB-Pro:n F-tytöt mukana turnauksessa
08.02.2013Ingarö IF saapuu E-poikien sarjaan kahdella joukkueella
27.11.2012Turnauksen sarjat
12.11.2012Uudet sivut avattu